Toiminta
Ryhmätoimintamme sisältää kaikille avoimia harraste- ja keskusteluryhmiä, joihin ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Lisäksi meillä on ammatillisesti ohjattuja ryhmiä sekä virkistystoimintaa. Osallistuminen on maksutonta, ellei toimintakalenterissa ole toisin mainittu.
Harrasteryhmiä löytyy erilaisia ja ne ovat syntyneet yhdistyksen jäsenten oman osaamisen tai kiinnostusten kohteiden pohjalta. Keskusteluryhmiä ohjaa työntekijä tai työntekijä-vertaisohjaaja -työpari.
Toimipisteemme ovat avoinna pelkästään ryhmätoiminnan aikana. Jos sinulla on asiaa yhdistyksemme Kuopion toimistoon, kannattaa olla etukäteen yhteydessä työntekijöihimme.
Tarkistathan ajantasaisen ohjelman Hyvän Mielen Talon, KIMARAn sekä Tuusniemen järjestötilan toimintakalentereista. Julkaisemme Facebook-sivuillamme perjantaisin seuraavan viikon toimintakalenterimme. Sieltä voit tarkistaa ajankohtaisimman tiedon ryhmien sisällöistä, esim. Muskarin ja Lukutoukkien teeman sekä Kulturellien ohjelman. Säävarauksella kokoontuvien ryhmien peruutukset julkaistaan Facebookissa.
Ryhmätoimintaan osallistuminen ei edellytä jäsenyyttä. Jäsenyydestä on hyötyä esimerkiksi osallistuessasi kuntosaliharjoitteluun tai keilailuun, joissa jäsenemme ovat etusijalla. Jäseneksi voit liittyä näiden sivujen lomakkeella kohdassa Jäsenyys, tilaisuuksissamme tai sähköpostilla toimisto@mielihyvinry.fi. Jäsenmaksu on varsinaiselta jäseneltä 15 e/vuosi.